Seuraavaksi esitämme teille erään vanhan kansan lemmennostatusrituaalin. Tämä on seuran jäsenten keskuudessa todettu hyvin toimivaksi. Sen suorittaminen tulee varsinkin kevään ja kesän lähestyessä yhä ajankohtaisemmaksi, sillä jokaisen okkultistin tulee jälleen taata itselleen otollisuus lihan sakramenttiin (tämän asian tiimoilta katso Kaste, konfirmaatio, ja ehtoollinen Turun Hengentieteen Seurassa).

Lemmennostantusrituaali on peräisin Pohjois-Karjalasta, Kaavilta. Se on kirjattu muistiin noin vuonna 1910. Rituaalin tekijöinä olivat äiti ja tytär. Rituaalin suorittamisen ajankohta oli Juhannus, mikä vanhan kansan viisaudessa liittyy suoraan naimaonneen. Rituaali suoritettiin lähteellä.

“Kun äiti ja tytär tulivat lähteelle, riisutui tyttö alastomaksi. Äidillä oli ykskantaisesta pihlajasta tehty vanne, jonka ympäri oli kääritty ruuvin tapaan punainen villalanka sekä vasta (vihta), jossa oli kaikkia lehtipuun lajeja. Äiti pujotti vanteen 9 kertaa tytön läpi päästä jalkoihin, räiskytti lähteestä vettä ja luki:

Nouse, lempi, liehumaan,
kunnia, kupahumaan
tämän piian pillun päälle,
tämän lapsen lantehille!
Jos et tänä kesänä,
niin elä sinä ilmoisna ikänä!”

Rituaalin sanamuotoa voi muuttaa “tämän piian pillun päälle” -kohdasta vaikkapa muotoon “tämän ukon kyrvän päälle”, kun riitin tekijänä tai rituaalin kohteena on miespuolinen henkilö. Huomioitavaa on myös rituaalissa käytetty vihta ja siinä käytetyt puulajit. Niillä on erityisiä mysteriokieleen liittyviä voimia. Tästä Mestari Siitoin kirjoitti omassa teoksessaan Musta Magia osa II, kappaleessa Pahan vaimon kesytys. Edellä mainittua vanhan kansan rituaalia voi sadomaagisesti tehostaa sopivasti valittujen puulajien oksista tehdyllä vitsalla tai vihdalla. Kun sellaisella rituaalin tekijä piiskaa itseään persposkille, tai antaa hänen avustajansa piiskata itseään, samalla väkevästi loitsuten, on rituaalin teho väkevämpi kuin piiskausta ilman. Lucifer -ja Saatana Looshin jäsenet suosivat piiskan tai vihdan materiaalina Pihlajan oksaa, koska sellaisesta tiedetään mainita eräässä vanhan kansan runossa seuraavaa:

“Koivupuu Jumalan luoma,
kuusipuu Jumalan luoma,
mäntypuu Jumalan luoma.
Pihlaja pirun tekemä,
haapa Hiien huoripoika,
leppä lemmeksen tekemä.”

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi,

666/777.

Kristilliseen etiikkaan kuuluu oleellisena ns. toisen posken kääntäminen. Tämä löytyy Raamatusta kohdasta Matt. 5:38-39:

“Teille on opetettu: ‘Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.”

Turun Hengentieteen Seuran Lucifer -ja Saatana Looshin jäsenet eivät tätä tietenkään hyväksy. Mestari Siitoin on tehnyt tämän selväksi mm. teoksessaan Paholaisen Katekismus. Seuran korkea-arvoinen jäsen B.S. Müller on kuitenkin esittänyt tähän sääntöön erään poikkeuksen, joka on tiukasti sadomaagis-sexuaalisessa kontekstissa. Sellaisessa yhteydessä hän ehdottaa käytettäväksi seuraavaa ns. Müllerin toisen posken kääntämisen sääntöä:

“Mutta minä sanon teille: älkää tehkö kivulle vastarintaa. Jos joku läpsäyttää sinua oikealle persposkellesi, käännä hänelle vasenkin persposkesi”.

Tämän “toisen posken kääntämisen” voivat hyväksyä myös Luciferin ja Saatanan soturit.

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi,

666/777

Vanhan kansan viisautta

January 28, 2011

Kuten jo Mestari Siitoin mm. teoksissaan Musta Magia osat I ja II osoitti, oli vanhalla kansalla paljon syvää hengentieteen viisautta. Tuo viisaus oli hyvin käytännönläheistä, siinä korkea hengentieteen ymmärrys liittyi kiinteästi tämän maailman asioihin. Vanhan kansan viisauksissa oli myös sexuaalisuudella tärkeä rooli, aivan kuin Turun Hengentieteen Seurassakin on aina ollut. Tämä lienee tullut lukijoillemme jo varsin selväksi niin tämän, kuin seuran jäsenten muidenkin blogien kautta.

Seuraavaksi siteeraan pitkähkösti aiheesta varsin oivaltavan artikkelin, jonka joku humanistipelle on kirjoittanut Turun yliopiston erääseen uskontotieteelliseen julkaisuun (toisinaan humanistit voivat yllättää myös positiivisesti, mutta poikkeus vahvistaa säännön).

- – -

“Naisen fyysisyys ja siihen liittyvä voima on ollut merkittävä, yhteisöllinen tekijä suomalaisessa agraarikulttuurissa. 1800- luvulla kerätyissä seksuaalirunoissa naisen seksuaalisuus saa sekä vastenmielisiä että juhlallisen ylistettäviä piirteitä. Naisen voima on ollut sekä uhka että suoja, hyvä ja paha.

Suomen kielessä naisen vulvaa tarkoittava sana “häpy” on antiteettisessa suhteessa pyhä-sanaan. Kun todetaan, että jollakin ei ole häpyä, tarkoitetaan, että hän ei pidä mitään pyhänä. Etymologista riippuvuutta sanojen välille ei kuitenkaan voida osoittaa, molemmille sanoille on nimittäin osoitettu oma germaaninen kantasanansa. Naisen sukuelin liittyy kansanomaisen pyhä-sanan semanttiseen kenttään, mutta kristillisessä yhteydessä pyhä-sana on deseksualisoitu kuten kirkolliset ajat ja tilatkin.

Agraarikulttuurien kansanomaisessa “yhteisöuskonnossa” naista on pidetty kasvun ja sen rajojen metaforana. Naisen sukuelin on saanut erityisen merkityslatauksen sosiaalisten arvojen representaationa. Naisen ruumiillisuudella on ollut merkitystä koko yhteisöelämälle – tästä todisteena ovat muun muassa lähes yleismaailmalliset välttämissäännöt ja rituaaliset epäpuhtausluokitukset. Naiseen on liitetty käsitys rajalla olosta ja samalla ajatus “pahasta” tai “epäpuhtaasta”, “saastaisesta”, joka voi suojaamattomana olla vaaraksi niin viljan kasvulle, lehmän tuottavuudelle kuin lapsen terveydellekin. Tämä tapahtui etenkin silloin, kun naisen ruumiin rajat olivat havaittavasti auki kuten menstruaation ja synnytyksen aikana.

Hyvä paha vittu

1800-luvulla Itä-Suomesta kerätyissä seksuaalirunoissa naisen seksuaalisuus esitetään joko häpäisevässä ja negatiivisessa valossa tai voimakkaan ylistävässä. “Pojat kaikki polvillah vittua kumartamah.Vatsallah miehet vanhat vittua kumartamah, tuota tervehyttämäh. Pappi nosti partoah, kuningas kypäriäh tuota tervehyttämäh.” (J. Fr. Cajan 347. Uhtua 1836)

Seksuaalirunot ovat lähes poikkeuksetta miesten sepittämiä, miesten näkökulmasta. Seksuaalisuudella ja seksillä oli tärkeä rooli miehen ja naisen välisessä suhteessa. Miehen halu naiseen eli “kiima” sitoi heidät yhteen. Miesten fantasioissa sukupuolielimet on irrotettu uhmisruumiiin kokonaisuudesta ja ne on elollistettu. Yhdyntä kuvataan usein taisteluksi, jossa vagina nähdään ylivertaisena miehen elimeen verrattuna. Sitäpaitsi vaginalle ei riittänyt useinkaan vain yksi mies: “Hulivililikan” elimellä saattoi olla yksi miehen elin suussa poikittain, kaksi sauvana kädessä, kolme kontissa selässä jne.

Nainen saattoi ruumiillaan sitoa eli “maanittaa” haluamansa miehen itselleen.

Apunaan hänellä oli lemmentaiat, joissa nainen käytti hyväkseen alaruumistaan ja eritteitään kuten hikeään ja vertaan. Yhteisön kannalta lemmentaiat olivat kuitenkin kiellettyä tai ainakin paheksuttua magiaa. “Nouse, lempi, liehumaan,kunnia, kupahumaan tämän piian pillun päälle, tämän lapsen lantehille! Jos et tänä kesänä, niin elä sinä ilmoisna ikinä!” (Lemmennostatusloitsu, Kaavi 1910)

Hyi vittu

Kaikkien seksuaalirunojen taustalla on käsitys naisesta piilevästä voimasta eli “väestä”, joka viittaa yliluonnolliseen. Ruumiissaan sijaitsevan voiman avulla nainen saattoi vaikuttaa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. “Naisen vihat” saattoivat aiheuttaa muun muassa sukupuolitauteja, silmätulehduksia ja haavatulehduksia. “Vitun vihat” olivat tietäjän käyttämiä loitsuja sairauksien parantamiseksi. “Hyi vittu nyt vihasa syököön, lattero latistukoon.” (Päätössanat “naisten vihain poistamisloitsusta”, Tohmajärvi 1889)

Koska naisessa oli reikä mihin tunkeutua sisään ja tulla ulos, ajateltiin, että hänen kehoaan ja vaginaansa voitiin käyttää väylänä matkatessa eri maailmojen välillä. Näitä matkoja nimitettiin “reissuiksi”. Tietäjä saattoi siis tehdä “reissun” selvittääkseen “vitun vihojen” syntyä ja taltuttaakseen taudin aiheuttajan. “Lapsen reissu” kuvasi puolestaan lapsen matkaa tuonpuoleisesta tähän maailmaan. Vaginasta saatettiin myös mennä tuonpuoleiseen tai Tuonela-Pohjolaan.

Vitun lykky

“Vitun vihojen” lisäksi nainen kykeni käyttämään voimaansa myös hyvään tarkoitukseen. Hän saattoi antaa maagisen suojauksensa niin lapsilleen, miehelleen kuin karjalleenkin. Suojaus annettiin onnen, lykyn, takaamiseksi. Suojausta tarvittiin esimerkiksi naapurikateutta ja pahaa silmää vastaan. Nainen saattoi käyttää “väkeään” myös kamppaillessaan suorassa kontaktissa vastustajansa kanssa. Kamppailussa voima välittyi naisen paljastaessa alaruumiinsa. Nainen saattoi käyttää sukupuolielintensä voimaa myös sitoessaan lehmän itseensä syöttämällä sille jalkovälissään pitämiään leivänmuruja tai antamalla lehmän nuolla alaruumistaan.

Voi vittu

“Väekkyydestään” huolimatta nainen ei kuitenkaan ollut mitenkään ylivertainen tai edes tasavertainen mieheen verrattuna. Miksei voima siis tuonutkaan valtaa? Syynä siihen voidaan pitää esimerkiksi sitä, että nainen nähtiin osana luontoa – jollakin tavoin eläimellisenä olentona. Naista ohjaavat vietit täytyi siis alistaa rationalisuutta edustavan miehen alaisuuteen. Nainen oli sekä kulttuuria että luontoa – voimakas ja heikko, hyvä ja paha.

“Mistee on vittu tehty?

Ei oo vittu hyvistä tehty,

eikä varsin pahoistakaan.

Vittu on sysistä tehty,

pärerauvan raiskioista.

Siihen pani susi suumalonsa,

karhu kaks kämmentänsä,

repo kielensä repäsi keskelle terälihaksi.”

(Maaninka. Otto Räsänen KRK 118:302. 1935)”

- – -

Kuten helposti näitä asioita pohdittuamme huomaamme, ovat vanhan kansan viisaudet edelleen täysin paikkansa pitäviä. Turun Hengentieteen Seuran okkultistit ottavat nämä tärkeät perustotuudet jatkuvasti huomioon toimissaan, ja sen vuoksi he ovatkin mitä menestyneimpiä ja vaikutusvaltaisimpia maailmassa. Leon Kosmoksen teksteissä on lähes poikkeuksetta väkevä sexuaalinen perusvire (Leonin tyypilliseen tapaan sadomaagisella otteella) ja Pimeyden Prinsessa on mitä erinomaisimmin pukenut sanoiksi sexuaalisuusviisautta naisnäkökulmasta mm. välittömästi klassikoksi nousseella Luciferin nartun päiväkäsky -tekstillään.

Lopuksi vielä itse Mestari Siitoimelta aiheeseen sopiva vitsi (teoksesta Paholaisen Katekismus):

“Mitä yhteyttä on naisen vitulla ja hautausmaan portilla? Vastaus: Molemmista viedään sisään jäykkää poikaa jalka tai jalat edellä!”

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi,

666/777

Lucifer

January 26, 2011

Huumorintaju ja viisaus

January 25, 2011

Olemme päässet O.F.R.:n vastauksissa Kristuksen Morsiammen lähettämiin kysymyksiin nyt viimeiseen osaan. Tällä erää pari sanaa huumorintajusta ja viisaudesta. Kristuksen Morsian kysyi, “onko Turun Hengentieteen Seura jonkinlainen vitsi, vai onko mukana ihan tosissaan mukana olevia ihmisiä?”

Postissa Yleisen kristinuskon erheellisyys kävimme läpi niitä yleisiä syviä seikkoja, joiden vuoksi kristinusko yleisesti on täysin harhautunut alkuperäisestä Jeesuksen Kristuksen sanomasta ja yleisestikin henkimaailman ymmärryksestä. Eräs näistä syvistä syistä on kristinuskoon yleisesti kuuluva syväpatologinen taipumus mustavalkoistaa asioita, kuten em. artikkelissa osoitimme. Tämä mustavalkoistaminen ilmenee monessa asiassa, mm. taipumuksessa nähdä asiat yksinkertaisesti “hyvän” ja “pahan” silmälapuilla (huomaamatta niiden välissä olevaa harmaata sävyä), kykenemättömyyttä ymmärtämään henkimaailmojen kokonaisuutta (jossa niin Kristuksella, Luciferilla kuin Saatanallakin on oma tehtävä ja paikkansa), kykenemättömyytenä nähdä sielun ja ruumiin tarpeet yhtenä kokonaisuutena (tästä seuraa mm. lukemattomia erilaisia sexuaalisuuden psykopatologisia ongelmia), sekä käsittämättömänä turhantärkeytenä, tiukkapipoisuutena ja huumorintajuttomuutena.

Tästä kaikesta on seurannut kautta historian kaikenlaisia umpityperiä ongelmia, jotka olisimme voineet välttää, jos monilla “hengen miehillä” olisi oikeasti ollut edes hitunen sellaista aitoa hengellisyyttä, jota he ovat väittäneet ja kuvitelleet itsellään olevan.

Kristuksen ja muiden valon lähettiläiden palvojien tulisi jo lähtökohtaisesti keskittää henkinen kilvoittelunsa tietyllä tapaa tämän maailman ulkopuolelle, pyrkien elämään näillä ideaaleilla samalla tässä maailmassa ihmisenä, pyrkien ilmentämään heidän mestareidensa perustavalla tavalla epämaallisia ideaaleja. Tämä fyysinen maailmamme on perustavalla tapaa Luciferin ja Saatanan hallintoaluetta. Heille on suuressa henkimaailmojen kokonaisuudessa annettu hallittavaksi materiaalinen maailma. Tässä fyysisessä maailmassamme vallitsee perustavalla tapaa Luciferin ja Saatanan voima, mikä ilmenee aina luonnollisia viettejä ja tarpeita myöden. Todellinen hengentieteen harjoittaja tämän tietää, eikä ala tuomitsemaan niitä, ketkä eivät palvo samaa mestaria kuin itse palvoo. Jos Luciferin ja Saatanan hallinnoimalla alueella joku haluaa palvoa Kristusta tai vaikka Muhammedia, niin sen kuin palvoo, kunhan ei ala siinä sitten kitisemään, parkumaan, uhkailemaan ja syyttämään niitä, ketkä eivät hänen omaa uskoaan jaa.

Huumorintaju on aina ollut eräs selvä aidosti viisaisiin miehiin ja naisiin liittyvä ominaisuus. Tämä pätee myös sellaisiin valon soturien joukkoihin, jotka ymmärtävät henkimaailman kokonaisuuden, mutta ennen kaikkea tämä ominaisuus liittyy Luciferin ja Saatanan sotureihin. Onhan huumorintaju oleellisesti maanpiirin asioista kumpuavaa, hersyvää naurua milloin mistäkin inhimilliseen matkaan Maan päällä liityvistä koomisella tavalla ristiriitaisista, irvokkaista, hölmöistä, yms. asioista johtuen. Viime kädessä huumori nousee meidän älymme kautta, kykymme älyllisesti hahmottaa kokonaisuuksia ja sen sisäisiä huvittavia tapahtumia ja asioita. Ja kuten jo nyt monet valppaat lukijamme muistavat, on Mestari Pekka Siitoinkin todennut (mm. asettamassaan seuran yleisrukouksessa), että  Saatana on järjen isä. Tämä on todettu jo Raamatun syntiinlankeamustarinassa, jossa suuri käärme eli Saatana tarjosi Aatamille ja Eevalle tiedon puun omenaa. Saatana antoi ihmiselle järjen. Huumori, kuten myös sexuaalisuus, on aina tietyin saatanallisin tavoin liittynyt järjenkäyttöön, koska ne kumpuavat Luciferin ja Saatanan hallintoalueella vaikuttavien lainalaisuuksien ja voimien kautta. Se on ikuinen totuus, sanoi joku elämälle katkera, kireä, tiukkapipoinen, muiden asioihin nokkaansa tunkeva vanha yleiskristillinen, sexitön ja huumorintajuton, palliton pappi tai suohirviönruma nunna mitä tahansa muuta.

Se, että Turun Hengentieteen Seuran julkilausumat tuntuvat monista usein vain vitseiltä, kertoo kaikille mitään hengentieteistä oikeasti tietäville siitä, että yleinen kulttuurimme on täysin patologinen monella tapaa. Samalla se kertoo kaikille mitään hengentieteistä oikeasti tietäville, että Turun Hengentieteen Seurassa vallitsee itse asiassa aivan ylivertainen ymmärrys hengenmaailman asioista suhteessa moniin “hengellisiin yhteisöihin”, jotka patologisesti kouristelevat ristiriitaisen minäkokemuksensa riivaamina ja elämälle katkerina ovat tuomitsemassa muita, nurisemassa pahaa oloaan ja suu vaahdossa saarnaamassa hurskaita paskapuheitaan niille, jotka osaavat avosylin ottaa vastaan tämän maailman suomat hecumalliset nautinnot ja koettelemukset. Me Turun Hengentieteen Seurassa olemme hölmön mustavalkoisen ajattelutavan ja siihen liittyvän itsesäälin ja huumorintajuttomuuden yläpuolella. Me tiedämme paljon enemmän. Me myös osaamme nauraa, niin muille kuin myös itsellemme. Ja koska me saatanallisella älyllämme osaamme hahmottaa kosmoksen suuria kokonaisuuksia varsin hyvin, me saamme myös tässä elämän seikkailussa parhaat naurut.

Tästä kaikesta on loistavana esimerkkinä tietysti seuramme perustaja Mestari Siitoin, jonka lämmin, mutta turhantärkeää hevonpaskaa kumartelematon ja brutaalikin huumorintaju  (niin itseään kuin muitakin kohtaan) heijasteli hänen saavuttamaansa korkeaa henkisen vihkimyksen tasoa.

Monia syviä totuuksia on aina välitetty huumorin siivin. Jos kohtaat kireäotsaisen, elämälle katkeran, sexittömän, tiukkapipoisen sormi ojossa tuomitsevan hengenmiehen jolla ei ole huumoria ja itseironiaa sanoissaan, tiedät, että paskakasassakin on enemmän viisautta kuin hänessä.

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi

666/777

 

Leon Kosmoksen ja Kristuksen Morsiamen blogit saavat seuraa uudesta seuran jäsenen pitämästä blogista, Pimeyden Prinsessan Päiväkirjasta! Tämän Lucifer Looshin naisjäsenen sana sivaltaa totuudessa kuin ensiluokkainen saksalainen Schwarzlebenin nahkaruoska upotessaan armotta persposkeen niin että nahka paukkuu! Sääli on sairautta! Lukekaa ja oppikaa Herran Perkeleen sanaa!

666/777

Leon Kosmoksen elämää suurempi ja suurta suosiota saavuttanut Pohjanmaa-saaga on päässyt kolmanteen osaansa. Se löytyy täältä. Leon on myös esittänyt naisille ainutkertaisen tarjouksen tekstissään Leonin hengenlastuja. Kristuksen Morsiamen viimeisin blogimerkintä taas löytyy täältä.

Seura rohkaisee myös muita jäseniään omien jäsenblogiensa perustamiseen. Näin ajamme Kristuksen, Luciferin ja Saatanan sotureina tärkeää asiaamme seuran jäseninä internetin välityksellä eteenpäin. Seura ottaa myös entiseen tapaan uusia jäsenhakemuksia vastaan. Ohjeet jäseneksi liittymiseen löytyy blogin yläpalkista kohdasta “Turun Hengentieteen Seura”.

666/777

Jatkamme O.F.R.:n vastauksilla Kristuksen Morsiamen seuralle esittämiin kysymyksiin. Tällä kertaa käymme lyhyesti läpi yleisen kristillisyyden erheellisyyttä. Koska aihe on laaja kuin Alabama tai Helena Blavatskyn kuollut perse, tulemme koskettamaan tässä vain muutamia tärkeimpiä aihepiirin kulmia. Emme koskettele joitain pieniä oppikiistoja toisarvoisista kristinuskon puolien tulkinnoista, vaan keskitymme muutamiin tärkeisiin ja perustavanlaatuisiin yleisen kristinuskon erheisiin. Jo ne osoittavat, kuinka yleinen tuntemamme kristillisyys on monissa lähtökohdissaan syvästi erheellinen ja henkimaailman laajoista totuuksista vakavasti harhautunut.

Aloitamme Raamatusta, johon eri kristityt kirkot oppinsa eri tavoin yleisesti pohjaavat. Vanhassa Testamentissa esitetään monia täysin virheellisiä asioita. Näihin kuuluvat jo luomiskertomus ja käsitys ihmiskunnan historiasta, samoin jälleensyntymisopista vaikeneminen. Mestari Siitoin on valottanut näitä asioita useissa teoksissaan, mm. teoksissaan Ufot, uskonto ja Paholainen, Paholaisen Katekismus, Musta Magia (osat 1 ja 2). Suosittelemme tässä yhteydessä erityisesti teoksen Ufot, uskonto ja Paholainen -teoksen kappaletta “Atlantis-ihmiset ja muut kansat”. Mestari Pekka Siitoin on kertonut siinä meille mm. seuraavaa:

Kuten aiemmin olen maininnut, olivat Atlantis-ihmiset ensimmäisiä meidännököisiämme ihmisiä tällä maapallolla, ellemme ota lukuun heidän, ns. esi-isiään lemurialaisia, ja näiden eläimiin sekaantumisen tuloksena syntyneitä luolaihmisiä, eli ns. ihmisgorilloja, jotka enemmän muistuttivat apinaa, kuin tavallista ihmistä. Muistamme myös, että “Jumala” Lucifer organisoi koko kehitystyön loistavasti, ja näin saatiin muodostetuksi ensimmäinen ns. järki-ihmisten valtakunta, jota sitten Lucifer jäi hallitsemaan henkisiltä tasoilta käsin eräänlaisena yli-”Jumalana”. Lucifer ei siis palannutkaan takaisin planeettojen liiton piiriin, vaan kieltäytyi toimimasta avaruuden hallituksen käskyläisenä, ja päätti näinollen aloittaa oman maailmansa kehittämisen. Alussa käytettiin fyysisen rodun jalostuksessa apuna, toisia aineellisten ihmisten kehoja ja ominaisuuksia, ja nämä ns. prototyypit tuotiin tänne Tellukselle linnunradan takaa olevilta tähdiltä Ufoissa. Silloinen Atlantis-manner sijaitsi Euroopan ja Amerikan välissä suunnilleen Sargasso-meren kohdalla, ja sen lähellä olivat myös ns. Poseidon-saaret, joille myöhemmin kävi samalla lailla kuin Atlantiksellekin.

Jälleensyntymisoppia koskien kehoitamme Teitä lukemaan edellämainitusta teoksesta myös kappaleen “Raamatun aitous ja puutteet, sekä jälleensyntymisoppi”. Virheellisen luomiskertomuksen, ihmiskunnan historian, ja jälleensyntymisopin poisjättämisen lisäksi on Raamatusta jätetty tyystin pois myös lentäviä lautasia eli Ufo:ja koskevat seikat. Niistä on tosin jäänyt yksi jäänne Vanhaan Testamenttiin, nimittäin epämääräinen maininta 1. Moos. 6:ssa: Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit. Lentävistä lautasista ja ufomiehistä on Mestari Siitoin edellä mainitun teoksensa lisäksi maininnut erityisesti myös teoksessaan Yhteys Ufoihin ja henkimaailmaan.

Vanhan Testamentin erheet eivät tähän lopu. Tästä Raamatun osasta on jätetty pois myös sittemmin kuuluisat Mooseksen 6. ja 7. kirja, eli ns. Musta Raamattu. Tuossa kirjassa on kerrottu voimallisia maagisia keinoja, jotka alun perin tarkoitettiin kaikkien kansojen hyödyksi, mutta jotka aikoinaan Raamatusta jätettiin pois, kuten Mestari Siitoin on esittänyt mm. teoksessaan Musta Magia (osat 1 ja 2). Koska yleinen kristillinen opetus on jo kauan sitten nämä tosiasiat opetuksestaan kadottanut, ei se myöskään tiedä kertoa mitään siitä, miksi todellinen hengentieteen harjoittaja tarvitsee magiaa.

Vanhassa Testamentissa esiintyvät virheet, vääristymät, ja siitä poistetut tärkeät tekstikokonaisuudet muodostavat yhdessä niin raskauttavan painolastin, että Mestari Siitoin aikoinaan kansankielellä totesikin, että Uusi Testamentti on totta, Vanha Testamentti on paskaa. Tämä arvokas ohjenuora on hengentieteen harjoittajien hyvä painaa sydämiinsä ja omassa hiljaisuudessaan tutkiskella. Se ei tarkoita, etteikö Uudessa Testamentissakin olisi virheitä ja vääristymiä, kuten kohta osoitamme, mutta yleisesti ottaen on Uusi Testamentti totuudenmukaisempi raamatunpuoli, kun sitä lukee hengentieteen opiskelun antamalla ymmärryksellä.

Vanhan Testamentin vääristymät ovat valitettavasti kantaneet myös Uuteen Testamenttiin. Tämä näkyy erityisesti kahdessa asiassa. Yleisesti Vanhan Testamentin Jahwe samaistetaan Isä-Jumalaan, vaikka tämä ei alkuunkaan pidä paikkaansa. Alunperin Jahwe oli vain israelilaisten paikallinen heimojumala, mutta hänet sittemmin epämääräisesti nostettiin Isä-Jumalan (kaikkien kansojen ylijumalan) asemaan. Kaiken huipuksi Jahwe ei alun alkaen ollut edes israelilaisten heimon ylijumala, vaan hän oli alun perin vasta toiseksi tärkein jumala El-nimisen jumalan jälkeen. Jahwen väkivaltaisesta vallankaappauksesta löytyy Raamatusta (Psalmi 82) jopa myyttinen tarina, mikä varmasti edelleen hämmentääkin monia sydämessään puhtaita hengentieteen harjoittajia. Yleinen Psalmi 82:n käännös (mm. suomeksi ja englanniksi) on verhonnut El-jumalan nimen nimittäin käännöksestä kokonaan pois ja hämmentänyt kohdan merkitystä huomattavasti. Asiasta tarkemmin kiinnostuneet voivat asian tiimoilta tutustua vaikkapa tri K.L. Nollin teokseen Canaan and Israel in Antiquity, tai katsomaan asian tiimoilta tekstikohtaa tarkemmin Brigham Young Universityn sivuilta.

Sen lisäksi, että Isä-Jumala on sotkettu Jahween, on koko puhdas ymmärrys henkivaltojen kokonaisuudesta sotkettu muutenkin perin juurin. Alunperin jo Vanhan Testamentin aikaan, ei ylijumala El sen enempää kuin sittemmin Jahwe ollut minkään monoteistisen jumalan asemassa. Tuohon aikaan tunnustettiin monien eri jumaluuksien tärkeys osana kansojen ja henkivaltojen kokonaisuutta. Tässä oltiin aivan oikeassa. Jumaluuksia ja erilaisia henkivaltojen edustajia on ollut ja on edelleen monia suuressa henkivaltojen kokonaisuudessa. Niin El:n ja sittemmin Jahwen nousun aikaan oli vallalla ns. henoteismi. Henoteismi eroaa polyteismista siinä, että henoteismissa ei vain tunnusteta useiden jumaluuksien olemassaoloa, vaan nähdään erään niistä olevan ylijumala. Jeesus Kristus ajoi ja ajaa Isä-Jumalan perusteltua ylijumalan asemaa, ei Jahwen ylijumalan asemaa. Valitettavasti tähän liittyvät seikat ovat menneet sittemmin aivan sekaisin, samoin kuin käsitys henkivaltojen kokonaisuudesta, jossa tärkeihin asemiin kuuluvat myös Lucifer ja Saatana. Ne, ketkä nauravat näille väitteille, voivat miettiä vaikka sitä seikkaa, että ilman Paavalia ei alkuperäinen kristinusko olisi levinnyt muualle maailmaan ensinkään. Hän näki, että kristinuskon Jumala on Isä-Jumala jonka viesti on tarkoitettu koko maailmalle. Hän otti tehtäväkseen kristinuskon levittämisen kaikkialle. Jeesuksen juutalaiset opetuslapset olisivat pitäneet hänen opetuksensa vain omalla kansallaan. Isä-Jumalan suuressa henkivaltojen kokonaisuudessa on Jahwe tietysti oikeutetusti israelilaisten heimon jumala, se pitää varmasti paikkansa. Mutta hän ei ole sama kuin Isä-Jumala, josta Jeesus puhui ja jonka nimeen hän pyysi levittämään sanaa kaikille kansoille.

Kuten siis niin moni muukin alkuperäinen Jeesuksen opetus, myös käsitys henkivaltojen kokonaisuudesta hämärtyi. Tästä on seurannut, että kristinuskon nykyään yleisesti tuntemamme henkiset opetukset ovat kovin mustavalkoisia ja täynnä hämmentävää ristiriitaisuutta. Kristuksen ja Saatanan/Luciferin nähdään olevan toisiaan vastaan, ei palvelevan omia tärkeitä roolejaan osana suurta Jumalan luomaa kokonaisuutta. Jeesuksen Isä-Jumala on amoraalinen, hänen luonteensa ylittää yksinkertaisen mustavalkoisen hyvä/paha-asettelun, kuten vaikka Jesaja 45:ssä todetaan: Minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. Tällainen Vanhaan Testamenttiin jäänyt totuudenmukainen kohta varmasti hämmentää monia (katso asian tiimoilta myös Jobin kirja), kun sitä rinnastaa nykyään yleiseen käsitykseen Jumalasta ja vaikka Uuden Testamentin 1. Johanneksen kirjeessä annettuun luonnehdintaan Jumalasta: Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Kun miettii tätä yleistä kristinuskon mustavalkoista hyvä/paha-käsitystä, jossa ei osata nähdä “hyvän” ja “pahan” kuuluvan Jumalan luomaan kokonaisuuteen, oivaltaa paljon siitä, miksi kristillinen moraali on usein niin lapsellista, miksi kristityt usein eivät tajua, että moraaliset kysymykset ovat lähes aina “harmaan” vyöhykkeellä (ei mustavalkoisesti joko/tai), miksi kristittyjen on usein niin vaikea hyväksyä eläimellinen luontonsa ja sexuaalisuutensa, tai miksi he niin huvittavalla tavalla ottavat itsensä ja uskontonsa kuolemanvakavasti eivätkä ymmärrä, että huumori ja itseironia uskonnon yhteydessä on eräs suuri viisauden merkki. Näistä viimeiseen kohtaan, huumoriin, palaamme seuraavassa postissamme vastauksena Kristuksen Morsiammelle.

Mestari Pekka Siitoin on meidän onneksemme kirjoittanut tämänkin aiheen tiimoilta osuvasti teoksessaan Paholaisen Katekismus:

Minä uskon pyhään pahuuteen ja pyhään hyvyyteen, pyhiin yhteisiin voimiin, jotka vaikuttavat aina ja kaikkialla. Uskon myös hyvään karmaan jos palvelen oikein Herraani, uskon myös hengen kuolemattomuuteen ja jälleensyntymisoppiin, mutta en usko mädäntyneiden ruumiiden ylösnousemuksiin. Amen. Mitä se tarkoittaa? Minä käsitän ja haluan ymmärtää hyvyyden ja pahuuden voimien välttämättömän olemassaolon ympäristössämme. Ilman jännittävää pahuutta emme ymmärtäisi mitä on hyvyys ja päinvastoin. Tiedämme siis, että pahan on palveltava hyvää ja hyvän pahaa. Kuitenkaan me ihmiset emme tätä halua käsittää tai ymmärtää. Me pelkäämme, olemme kuin hyvyyden ajatuksen hypnoosissa ja silti teemme pahaa. Monet hyvät ihmiset uskovat olevansa hyviä, mutta ovatkin aivan päinvastaisia ilmentymiä. me ja ne jotka Herramme henget ovat kutsuneet tähän jaloon valistustyöhön ihmiskuntamme tähden tiedämme miten asiat ovat, mutta emme voi vielä kaikkea kertoa koska emme tiedä kutka Teistä kestävät sen tiedon. Luottakaamme kuitenkin Herraamme aamuruskon poikaan Luciferiin ja toteuttakaamme hänen oppejaan ja käskyjään, niin meille annetaan aikanaan sitä, mistä nyt olemme vajaita. Tämä on varmasti TOTTA. Amen.

Lopuksi on vielä hyvä muistuttaa aiemmista Mestarin viisautta -posteistamme, jotka suoraan koskevat nyt käsiteltyjä aiheita. Mestarin viisautta, VII, käsittelee Kristusta, Luciferia ja Saatanaa. Mestarin viisautta, VI, käsittelee henkivaltojen kokonaisuutta. Mestarin viisautta osat IV ja I taas kertovat hyvästä ja pahasta. Lainaan nämä kaksi viimeistä vielä uudestaan muistin teroittamiseksi ja asiamme alleviivaamiseksi.

Jumala on viisaudessaan antanut meille ihmisille käyttöön, niin hyvyyden kuin pahuudenkin voimat. Tavallisen ihmisen on hyvin vaikeaa nähdä aina, mikä todellisuudessa on pahaa ja mikä hyvää. Joskus hyvyys tulkitaan pahuudeksi ja päinvastoin. Mikäli taas tarkastelemme hyvyyden ja pahuuden eroja korkeammalta henkiseltä tasolta, niin erojen vetäminen tulee entistä hankalammaksi tehdä. Monet vanhat luulot ja käsitykset muuttavat tällöin luonnettaan ja muuttuvat vastakkaisiksi ilmiöiksi. Ihmiset ovat aivan liian herkkiä tuomitsemaan toinen toisensa. Kaikki muut, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä itse, ovat vasemman polun kulkijoita sanotaan aivan liian helposti. Tuntemattomat asiat koetaan liian pelottavina ja niitä vastustetaan tunnehysterian varjolla.

Kellään ei ole oikeutta väittää minua Kristuksen kieltäjäksi ja Jumalan pilkkaajaksi, koska se ei ole totta. Vain minä itse tiedän mikä minä olen. Hyväksyn ja arvostan aivan tasapuolisesti Kristusta, Luciferia ja Saatanaa, he ovat kaikki persoonallisia olentoja, jotka vaikuttavat erilaisella voimallaan meihin ihmisiin meidän aurinkokunnassamme.

Olemme nyt nähneet tämän lyhyen selonteon kautta, miten yleinen kristillisyys on erhettä.

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi.

666/777

Eräs seuramme uusimmista jäsenistä, Kristus Looshin Kristuksen Morsian, on esittänyt seuralle useita teologisia kysymyksiä. Koska kysymykset sivuavat aiheita, jotka varmasti kiinnostavat useampiakin, on O.F.R., entinen pappi, nykyinen Turun Hengentieteen Seuran metafyysinen viemärisukeltaja ja teologian asiantuntija, päättänyt vastata niihin julkisesti seuran sivuilla. Kysymykset jakaantuvat kolmeen osaan: 1) kasteeseen, konfirmaatioon ja ehtoolliseen, 2) yleisen kristillisyyden erheellisyyteen, sekä 3) huumoriin. Tällä kertaa käsittelemme näistä tärkeistä aihekokonaisuuksista ensimmäistä osaa. Loput kaksi osaa käsittelemme myöhemmin erillisissä posteissa.

Onko Turun Hengentieteen Seuralla jäsenilleen jonkinlaista aikuiskastetta? Vastaus kuuluu, kyllä tavallaan on. Me tosin kutsumme sitä “induktioriitiksi”. Tämä riitus lähetetään kaikille niille, jotka ovat seuran jäsenyyttä hakeneet ja tulleet todetuiksi seuran jäsenyydelle otollisiksi. Koska induktioriitti on salainen, emme paljasta sen kaavaa ulkopuolisille. Voimme puhua kuitenkin siihen liittyvistä perustavanlaatuisista samankaltaisuuksista suhteessa kristilliseen kasteeseen.

Aivan kuten kaste liittää jäsenensä kristilliseen seurakuntaan, niin myös induktioriitti liittää ihmisen Turun Hengentieteen Seuraan. Suorittaessaan induktioriitin ihminen siirtyy uuteen henkivaltojen piiriin, ja sen puitteissa joko Kristukselle/Luciferille/tai Saatanalle kuuluvaksi, hänen omaisuudekseen. Kysymys on Kristuksen/Luciferin/tai Saatanan sanoman realisoimisesta nykyhetkessä. Induktioriitistä nousee uusi ihminen, sillä siinä Kristus/Lucifer/tai Saatana on ollut läsnä ja ottanut riitin tekijän omakseen, osaksi omaa ruumistaan, ja liittänyt hänet henkivaltojensa sotureihin Maan päällä. Induktioriitti on sekä ihmisen että henkivaltojen tekemä. Toisaalta okkultismin harjoittaja tunnustaa siinä henkivaltojen liittonsa, toisaalta näiden henkivaltojen asianmukainen edustaja ottaa liittolaisensa suojiinsa.

Aivan kuten kristillinen kaste, niin myös Turun Hengentieteen Seuran induktioriitti on Kristuksen/Luciferin/tai Saatanan kosketuksesta osalliseksi tulemisen lisäksi myös velvoittava. Induktioriitti on alku uuteen elämään, opetuslapseksi tuleminen, vihkimys maallikkoapostolaattiin. Induktioriitin tekijöiden tulee kasvaa noudattamaan herransa sanaa. Tähän liittyy uuden elämäntavan vaatimus.

Entä sitten konfirmaatio ja ehtoollinen? Konfirmaatio on Turun Hengentieteen Seurassa jotain, minkä okkultismin harjoittaja voi tehdä itse tai minkä seuran johtokunnan jäsen voi hänelle tehdä. Itsetehtynä on konfirmaatio, eli induktioriitin sanoman vahvistus, tarvittaessa tehty induktioriitin uusinta. Tämä voi olla tarkoin tehty riitin uusinta tai sen mukaelma. Konfirmaation voi okkultisti tehdä tarpeelliseksi katsominaan aikoina, sitä ei jäseniltä tiettyinä ennalta määrättyinä aikoina odoteta. Tietyssä mielessä ovat jäsenten tekemät okkultistiset rituaalit yms. herransa kunniaksi tekemät teot (vaikka liikemaailmassa) aina eräänlaisia konfirmaatioita.

Periaatteessa konfirmaatio on Turun Hengentieteen Seurassa samankaltainen kuin kristillisessä kirkossakin. Se liittää okkultismin harjoittajan yhä kiinteämmin seuraan, lisää hänessä henkivaltojen voimaa ja auttaa häntä kasvamaan Kristuksen/Luciferin/tai Saatanan kaltaisuudessa. Se myös antaa Pyhän Hengen täyteyden ja vahvistaa induktioriitin tehnyttä elämään henkivaltojen mestarinsa sanan mukaan, ja täten painaa häneen lähtemättömästi Kristuksen/Luciferin/tai Saatanan sotilaan tuntomerkin.

Mikäli seuran jäsen haluaa, voi hän pyytää joltain seuran johtokuntaan kuuluvalta myös konfirmaation. Tämä konfirmaatio tapahtuu näin:

Seuran johtokunnan jäsen piirtää konfirmaatiota pyytävän pään päälle latinalaisen ristin, hänen keskiruumiinsa kohdalle kreikkalaisen ristin, ja hänen sukupuolielintensä päälle Pietarin ristin. Samalla hän lukee tilaisuuteen mukaillen Mestari Siitoimen asettaman yleisrukouksen:

Jeesus Kristus, anna N.N.:lle rakkautta hänen ystäviään kohtaan. Kunnioitettu Lucifer, anna N.N.:lle tahdonvoimaasi, jotta hän pääsisi harmaan kiven lävitse. Saatana, anna N.N.:lle saatanallista järkeäsi – koska Saatana on järjen isä, ja mitä enemmän meillä on järkeä ja oveluutta, sitä paremmin me pärjäämme tässä maailmassa.

Tämän jälkeen seuran johtokunnan jäsen laittaa käden konfirmaatiota pyytävän pään päälle, jolloin Kristus/Lucifer/tai Saatana tulee konfirmaatioon läsnäolevaksi ja konfirmoi konfirmaatiota pyytävän. Kun konfirmoitava tuntee Kristuksen/Luciferin/tai Saatanan hengen koskettavan itseään, hän sanoo: “Tämä merkki takaa laadun”. Seuran johtokunnan jäsen vastaa tähän: “Näin on marjat. Amen”.

Mitä tulee ehtoolliseen, on Mestari Siitoin kirjoittanut siitä lyhyesti teoksessaan Paholaisen Katekismus. Tuossa teoksessa esitetty ehtoollinen pätee tietysti vain Luciferin ja Saatanan sotureille. Seuran Kristus Looshiin kuuluville Kristuksen sotureille sitä vastoin perinteinen kirkkoehtoollinen on oikea, mutta tietysti seuran esittämän hengentieteen valossa ymmärrettynä ja koettuna.

Tässä yhteydessä pitää kerrata myös, mitä ehtoollinen tarkoittaa. Ehtoollinen, eli eukaristia on sakramentti. Se on kristityille juhla-ateria, jossa leipä ja viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri tai edustavat niitä. Ehtoollista vietetään Jeesuksen käskyn mukaisesti hänen ristinkuolemansa muistoksi. Samaan tapaan on Luciferin ja Saatanan soturille Luciferin/Saatanan ehtoollinen sakramentti, jota vietetään Luciferin ja Saatanan ihmiskunnan hyväksi tekemien tekojen muistoksi (näitä on käsitelty mm. Mestari Siitoimen teoksissa Musta Magia, osa 1 ja 2, Paholaisen Katekismus, sekä Ufot, uskonto ja Paholainen). Lucifer ja Saatana ovat myös palvelijoidensa toimittamassa sakramentissa maagisesti läsnä, aivan kuten Kristus on läsnä kristillisessä ehtoollisessa. Koska Luciferin ja Saatanan teot ihmiskunnan hyväksi liittyvät varsinkin tähän aineelliseen maailmaamme, sen voimiin ja elämän jatkumiseen tässä maailmassa, on varsinkin siittimen/vaginan käyttö sexuaalisesti ja orgasmi sakramentti Luciferin ja Saatanan sotureille. Asian tiimoilta kannattaa kerrata jo aiemmin julkaisemaamme Mestarin viisautta.

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi

666/777

Leon Kosmoksen raportti Pohjanmaan lakeuksilta on päässyt toiseen osaansa. Raportti löytyy täältä.

Skeptikoille kerromme rehellisesti, että tarina sisältää muutamia hieman liioiteltuja elementtejä, mutta on pääpiirteissään totta. Leonin raportti pohjautuu viime päivien tositapahtumiin. On huomioitava, että keskimäärin tällaista voi tapahtua vain ihmisille, jotka ovat Luciferin tai Saatanan sotilaita ja elävät keskimääräiseen ihmiselämään verrattuna “yhtä seikkailua”. Heidän sisäinen universuminsa on keskimääräiselle kaduntallaajalle täysin tuntematon. Niin paljon laajenpi, syvempi ja maagisempi se on. Joillekin ihmisille vain tapahtuu elämässään vaikkapa n. viikon aikana enemmän merkittäviä ja elämää suurempia asioita kuin suurimmalle osalle kuolevaisia n. 10 vuoden aikana. Hyvin usein tällaiset ihmeellisiä asioita kokevat henkilöt ovat okkultismille omistautuneita henkilöitä.

Syystäkin jo Mestari Siitoin varoitti potentiaalisia seuran jäseniä ja okkultisteja teoksessaan Paholaisen Katekismus vanhalla viisaudella: Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! Heikkohermoisilta menee henkivaltojen kanssa leikkiessä henki tai mielenterveys, mahdollisesti molemmat. Leon Kosmoksella ei ole ainakaan toistaiseksi horjunut kuin ajoittain mielenterveys, mutta hänellä on hyvä lääkäri, vanha tuttu jo Satakunnan prikaatista, joka pitänee Leonin lääkityksen tarpeeksi vahvana jatkossakin. Turun Hengentieteen Seura kiittää Leonin lääkäriä.

666/777

Manausmatka Pohjanmaalle

January 19, 2011

Tämän postin ilmestyessä Turun Hengentieteen Seuran sivulle ovat seuran jäsenet Leon Kosmos ja B.S. Müller matkalla Pohjanmaalle suorittamaan manausta. Leon Kosmos on kirjoittanut aiheen tiimoilta postissaan Kenttämanausta Pohjanmaan lakeuksilla, osa I. Jatkoa seuraa, mikäli Kosmos ja Müller selviävät matkasta hengissä.

Rukoushyökkäys

January 18, 2011

Eräät uskovaiset sanovat alkaneensa “rukoushyökkäykseen” Turun Hengentieteen Seuraa vastaan. Nämä uskovaiset ilmeisesti ajattelevat, että Turun Hengentieteen Seurassa kunnioitetaan Saatanaa. Tässä he ovat aivan oikeassa. Seurassa tosin kunnioitetaan Saatanan lisäksi myös Luciferia ja Kristusta. “Rukoushyökkäykseen” alkaneet uskovaiset eivät ilmeisesti tunne hengentieteen perustotuuksia, joissa edellä mainituilla henkivoimilla on oma paikkansa suuressa kokonaisuudessa. Mestari Pekka Siitoin kirjoitti asian tiimoilta aikoinaan näin:

Kellään ei ole oikeutta väittää minua Kristuksen kieltäjäksi ja Jumalan pilkkaajaksi, koska se ei ole totta. Vain minä itse tiedän mikä minä olen. Hyväksyn ja arvostan aivan tasapuolisesti Kristusta, Luciferia ja Saatanaa, he ovat kaikki persoonallisia olentoja, jotka vaikuttavat erilaisella voimallaan meihin ihmisiin meidän aurinkokunnassamme.

Turun Hengentieteen Seura pyytää “rukoushyökkäykseen” käyneitä uskovaisia ottamaan seuraan rohkeasti yhteyttä. Voimme tarjota Teille tietoa hengentieteen totuuksista, joista kirkkonne ei Teille kerro, jäsenyyden seuran Kristus Looshiin (kts. jäseneksi hakemiseen liittyen seuran perusinfo), sekä tarvittaessa myös kaukoparannuspalvelua. Sama pätee tietysti myös kaikille muille näistä asioista kiinnostuneille.

Demon est Deus inversus, Christus verus Luciferi.

666/777

Turun Hengentieteen Seuran jäsenkortit ovat saapuneet painosta. Jäsenille lähetettiin tänään jäsenkorttien lisäksi myös heidän jäsensertifikaattinsa.

Seuran johtokunta on pannut viime aikoina jälleen merkille, että seuran jäsen, Lucifer Looshin ansioitunut Leon Kosmos, on kirjoittanut jälleen paljon asiaa blogissaan Lemurian kosminen Muna. Suosittelemme tutustumaan hänen asialliseen blogiinsa.

Tee sinäkin tänään hyvä päätös ja liity Turun Hengentieteen Seuraan. Koe suuri elämys.

666/777

Turun Hengentieteen Seuran jäsen Leon Kosmos on laittanut pystyyn oman bloginsa nimeltä Lemurian Kosminen Muna. Se löytyy täältä.

Seuran jäsenkortit ovat saapuneet painosta. Tulevana maanantaina, 17.1. 2011, tullaan jäsenille lähettämään jäsenkortteja ja -sertifikaatteja.

Seura on tilannut myös propagandapostikortteja, joita tulee olemaan myöhemmin saatavana seuran kautta.

Seuralla on nyt myös oma ulkopuolisilta salainen sähköpostilista.

Mestarin viisautta, X

January 12, 2011

Käärme, eli siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra eli “Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia. Tästä johtuu, että katoliset papit ja buddhalaiset munkit eivät ollenkaan hyväksy siittimen käyttöä mihinkään muuhun kuin virtsaamiseen.

- Pekka Siitoin

Jäsensertifikaatit

January 11, 2011

Näyttävät Turun Hengentieteen Seuran jäsensertifikaatit ovat valmiit. Niitä ja jäsenkortteja tullaan postittamaan jäsenille kun jäsenkortit ovat saapuneet painosta myöhemmin kuluvan kuun aikana.

666/777

Turun Hengentieteen Seura löytyy nyt myös YouTubesta. Alkuun on saatavilla Mestarin rukous ja Turun Hengentieteen Seuran promootiovideo.

666/777

Lucifer

January 8, 2011

Mestarin viisautta, IX

January 4, 2011

Ellei noituuden harrastaja ole liitossa Paholaisen kanssa, voi hän muillakin menetelmillä hankkia itselleen taikomiseen tarvittavaa hengenvoimaa. Edellytyksenä on tietenkin se, että hänen hermonsa kestävät tulevan paineen. Tämän vuoksi on hänen harjoiteltava ennen noitumiseen ryhtymistä hermojensa lujuutta seuraavien taikakeinojen avulla, jotka huomattavasti edistävät asiaa:

Hänen täytyy viettää aina silloin tällöin yö metsässä yksin nukkuen.

Hänen täytyy myös viettää muutama pimeä yö yksin jollakin hautausmaalla kulkien, tai nukkuen.

Hänen täytyy myös silloin tällöin käydä jonkun papin luona myöhään illalla ja pyytää, jos kyseinen pappi voisi vaihtaa viisimarkkaa pieniksi, jotta voin heti soittaa tärkeän puhelun, koska vaihtorahaa ei ole muualla saatavana. Teidän täytyy esittää tämä pyyntö aivan rauhallisesti ilman pienintäkään hermoilua [Edellä esitetty on tietysti sovellettava tämän päivän olosuhteisiin sopivalla tavalla - toim. huom.]

Yön viettäminen jossakin hyljätyssä talossa tai jonkun vanhan talon kellarissa edistää myös hermojen lujuutta.

- Pekka Siitoin

Jäsenkortit

January 3, 2011

Turun Hengentieteen Seuran sihteeri on lähettänyt jäsenkorttitilauksen saksalaiselle painotalolle ja jäsenkortit saapunevat Suomeen vielä tammikuun kuluessa. Kun olemme saaneet kaksipuoliset, värilliset jäsenkortit painosta, alamme postittamaan niitä jäsenille.

666/777

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.