Yleisen kristillisyyden erheellisyys

Jatkamme O.F.R.:n vastauksilla Kristuksen Morsiamen seuralle esittämiin kysymyksiin. Tällä kertaa käymme lyhyesti läpi yleisen kristillisyyden erheellisyyttä. Koska aihe on laaja kuin Alabama tai Helena Blavatskyn kuollut perse, tulemme koskettamaan tässä vain muutamia tärkeimpiä aihepiirin kulmia. Emme koskettele joitain pieniä oppikiistoja toisarvoisista kristinuskon puolien tulkinnoista, vaan keskitymme muutamiin tärkeisiin ja perustavanlaatuisiin yleisen kristinuskon erheisiin. Jo ne osoittavat, kuinka yleinen tuntemamme kristillisyys on monissa lähtökohdissaan syvästi erheellinen ja henkimaailman laajoista totuuksista vakavasti harhautunut.

Aloitamme Raamatusta, johon eri kristityt kirkot oppinsa eri tavoin yleisesti pohjaavat. Vanhassa Testamentissa esitetään monia täysin virheellisiä asioita. Näihin kuuluvat jo luomiskertomus ja käsitys ihmiskunnan historiasta, samoin jälleensyntymisopista vaikeneminen. Mestari Siitoin on valottanut näitä asioita useissa teoksissaan, mm. teoksissaan Ufot, uskonto ja Paholainen, Paholaisen Katekismus, Musta Magia (osat 1 ja 2). Suosittelemme tässä yhteydessä erityisesti teoksen Ufot, uskonto ja Paholainen -teoksen kappaletta “Atlantis-ihmiset ja muut kansat”. Mestari Pekka Siitoin on kertonut siinä meille mm. seuraavaa:

Kuten aiemmin olen maininnut, olivat Atlantis-ihmiset ensimmäisiä meidännököisiämme ihmisiä tällä maapallolla, ellemme ota lukuun heidän, ns. esi-isiään lemurialaisia, ja näiden eläimiin sekaantumisen tuloksena syntyneitä luolaihmisiä, eli ns. ihmisgorilloja, jotka enemmän muistuttivat apinaa, kuin tavallista ihmistä. Muistamme myös, että “Jumala” Lucifer organisoi koko kehitystyön loistavasti, ja näin saatiin muodostetuksi ensimmäinen ns. järki-ihmisten valtakunta, jota sitten Lucifer jäi hallitsemaan henkisiltä tasoilta käsin eräänlaisena yli-”Jumalana”. Lucifer ei siis palannutkaan takaisin planeettojen liiton piiriin, vaan kieltäytyi toimimasta avaruuden hallituksen käskyläisenä, ja päätti näinollen aloittaa oman maailmansa kehittämisen. Alussa käytettiin fyysisen rodun jalostuksessa apuna, toisia aineellisten ihmisten kehoja ja ominaisuuksia, ja nämä ns. prototyypit tuotiin tänne Tellukselle linnunradan takaa olevilta tähdiltä Ufoissa. Silloinen Atlantis-manner sijaitsi Euroopan ja Amerikan välissä suunnilleen Sargasso-meren kohdalla, ja sen lähellä olivat myös ns. Poseidon-saaret, joille myöhemmin kävi samalla lailla kuin Atlantiksellekin.

Jälleensyntymisoppia koskien kehoitamme Teitä lukemaan edellämainitusta teoksesta myös kappaleen “Raamatun aitous ja puutteet, sekä jälleensyntymisoppi”. Virheellisen luomiskertomuksen, ihmiskunnan historian, ja jälleensyntymisopin poisjättämisen lisäksi on Raamatusta jätetty tyystin pois myös lentäviä lautasia eli Ufo:ja koskevat seikat. Niistä on tosin jäänyt yksi jäänne Vanhaan Testamenttiin, nimittäin epämääräinen maininta 1. Moos. 6:ssa: Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit. Lentävistä lautasista ja ufomiehistä on Mestari Siitoin edellä mainitun teoksensa lisäksi maininnut erityisesti myös teoksessaan Yhteys Ufoihin ja henkimaailmaan.

Vanhan Testamentin erheet eivät tähän lopu. Tästä Raamatun osasta on jätetty pois myös sittemmin kuuluisat Mooseksen 6. ja 7. kirja, eli ns. Musta Raamattu. Tuossa kirjassa on kerrottu voimallisia maagisia keinoja, jotka alun perin tarkoitettiin kaikkien kansojen hyödyksi, mutta jotka aikoinaan Raamatusta jätettiin pois, kuten Mestari Siitoin on esittänyt mm. teoksessaan Musta Magia (osat 1 ja 2). Koska yleinen kristillinen opetus on jo kauan sitten nämä tosiasiat opetuksestaan kadottanut, ei se myöskään tiedä kertoa mitään siitä, miksi todellinen hengentieteen harjoittaja tarvitsee magiaa.

Vanhassa Testamentissa esiintyvät virheet, vääristymät, ja siitä poistetut tärkeät tekstikokonaisuudet muodostavat yhdessä niin raskauttavan painolastin, että Mestari Siitoin aikoinaan kansankielellä totesikin, että Uusi Testamentti on totta, Vanha Testamentti on paskaa. Tämä arvokas ohjenuora on hengentieteen harjoittajien hyvä painaa sydämiinsä ja omassa hiljaisuudessaan tutkiskella. Se ei tarkoita, etteikö Uudessa Testamentissakin olisi virheitä ja vääristymiä, kuten kohta osoitamme, mutta yleisesti ottaen on Uusi Testamentti totuudenmukaisempi raamatunpuoli, kun sitä lukee hengentieteen opiskelun antamalla ymmärryksellä.

Vanhan Testamentin vääristymät ovat valitettavasti kantaneet myös Uuteen Testamenttiin. Tämä näkyy erityisesti kahdessa asiassa. Yleisesti Vanhan Testamentin Jahwe samaistetaan Isä-Jumalaan, vaikka tämä ei alkuunkaan pidä paikkaansa. Alunperin Jahwe oli vain israelilaisten paikallinen heimojumala, mutta hänet sittemmin epämääräisesti nostettiin Isä-Jumalan (kaikkien kansojen ylijumalan) asemaan. Kaiken huipuksi Jahwe ei alun alkaen ollut edes israelilaisten heimon ylijumala, vaan hän oli alun perin vasta toiseksi tärkein jumala El-nimisen jumalan jälkeen. Jahwen väkivaltaisesta vallankaappauksesta löytyy Raamatusta (Psalmi 82) jopa myyttinen tarina, mikä varmasti edelleen hämmentääkin monia sydämessään puhtaita hengentieteen harjoittajia. Yleinen Psalmi 82:n käännös (mm. suomeksi ja englanniksi) on verhonnut El-jumalan nimen nimittäin käännöksestä kokonaan pois ja hämmentänyt kohdan merkitystä huomattavasti. Asiasta tarkemmin kiinnostuneet voivat asian tiimoilta tutustua vaikkapa tri K.L. Nollin teokseen Canaan and Israel in Antiquity, tai katsomaan asian tiimoilta tekstikohtaa tarkemmin Brigham Young Universityn sivuilta.

Sen lisäksi, että Isä-Jumala on sotkettu Jahween, on koko puhdas ymmärrys henkivaltojen kokonaisuudesta sotkettu muutenkin perin juurin. Alunperin jo Vanhan Testamentin aikaan, ei ylijumala El sen enempää kuin sittemmin Jahwe ollut minkään monoteistisen jumalan asemassa. Tuohon aikaan tunnustettiin monien eri jumaluuksien tärkeys osana kansojen ja henkivaltojen kokonaisuutta. Tässä oltiin aivan oikeassa. Jumaluuksia ja erilaisia henkivaltojen edustajia on ollut ja on edelleen monia suuressa henkivaltojen kokonaisuudessa. Niin El:n ja sittemmin Jahwen nousun aikaan oli vallalla ns. henoteismi. Henoteismi eroaa polyteismista siinä, että henoteismissa ei vain tunnusteta useiden jumaluuksien olemassaoloa, vaan nähdään erään niistä olevan ylijumala. Jeesus Kristus ajoi ja ajaa Isä-Jumalan perusteltua ylijumalan asemaa, ei Jahwen ylijumalan asemaa. Valitettavasti tähän liittyvät seikat ovat menneet sittemmin aivan sekaisin, samoin kuin käsitys henkivaltojen kokonaisuudesta, jossa tärkeihin asemiin kuuluvat myös Lucifer ja Saatana. Ne, ketkä nauravat näille väitteille, voivat miettiä vaikka sitä seikkaa, että ilman Paavalia ei alkuperäinen kristinusko olisi levinnyt muualle maailmaan ensinkään. Hän näki, että kristinuskon Jumala on Isä-Jumala jonka viesti on tarkoitettu koko maailmalle. Hän otti tehtäväkseen kristinuskon levittämisen kaikkialle. Jeesuksen juutalaiset opetuslapset olisivat pitäneet hänen opetuksensa vain omalla kansallaan. Isä-Jumalan suuressa henkivaltojen kokonaisuudessa on Jahwe tietysti oikeutetusti israelilaisten heimon jumala, se pitää varmasti paikkansa. Mutta hän ei ole sama kuin Isä-Jumala, josta Jeesus puhui ja jonka nimeen hän pyysi levittämään sanaa kaikille kansoille.

Kuten siis niin moni muukin alkuperäinen Jeesuksen opetus, myös käsitys henkivaltojen kokonaisuudesta hämärtyi. Tästä on seurannut, että kristinuskon nykyään yleisesti tuntemamme henkiset opetukset ovat kovin mustavalkoisia ja täynnä hämmentävää ristiriitaisuutta. Kristuksen ja Saatanan/Luciferin nähdään olevan toisiaan vastaan, ei palvelevan omia tärkeitä roolejaan osana suurta Jumalan luomaa kokonaisuutta. Jeesuksen Isä-Jumala on amoraalinen, hänen luonteensa ylittää yksinkertaisen mustavalkoisen hyvä/paha-asettelun, kuten vaikka Jesaja 45:ssä todetaan: Minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. Tällainen Vanhaan Testamenttiin jäänyt totuudenmukainen kohta varmasti hämmentää monia (katso asian tiimoilta myös Jobin kirja), kun sitä rinnastaa nykyään yleiseen käsitykseen Jumalasta ja vaikka Uuden Testamentin 1. Johanneksen kirjeessä annettuun luonnehdintaan Jumalasta: Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Kun miettii tätä yleistä kristinuskon mustavalkoista hyvä/paha-käsitystä, jossa ei osata nähdä “hyvän” ja “pahan” kuuluvan Jumalan luomaan kokonaisuuteen, oivaltaa paljon siitä, miksi kristillinen moraali on usein niin lapsellista, miksi kristityt usein eivät tajua, että moraaliset kysymykset ovat lähes aina “harmaan” vyöhykkeellä (ei mustavalkoisesti joko/tai), miksi kristittyjen on usein niin vaikea hyväksyä eläimellinen luontonsa ja sexuaalisuutensa, tai miksi he niin huvittavalla tavalla ottavat itsensä ja uskontonsa kuolemanvakavasti eivätkä ymmärrä, että huumori ja itseironia uskonnon yhteydessä on eräs suuri viisauden merkki. Näistä viimeiseen kohtaan, huumoriin, palaamme seuraavassa postissamme vastauksena Kristuksen Morsiammelle.

Mestari Pekka Siitoin on meidän onneksemme kirjoittanut tämänkin aiheen tiimoilta osuvasti teoksessaan Paholaisen Katekismus:

Minä uskon pyhään pahuuteen ja pyhään hyvyyteen, pyhiin yhteisiin voimiin, jotka vaikuttavat aina ja kaikkialla. Uskon myös hyvään karmaan jos palvelen oikein Herraani, uskon myös hengen kuolemattomuuteen ja jälleensyntymisoppiin, mutta en usko mädäntyneiden ruumiiden ylösnousemuksiin. Amen. Mitä se tarkoittaa? Minä käsitän ja haluan ymmärtää hyvyyden ja pahuuden voimien välttämättömän olemassaolon ympäristössämme. Ilman jännittävää pahuutta emme ymmärtäisi mitä on hyvyys ja päinvastoin. Tiedämme siis, että pahan on palveltava hyvää ja hyvän pahaa. Kuitenkaan me ihmiset emme tätä halua käsittää tai ymmärtää. Me pelkäämme, olemme kuin hyvyyden ajatuksen hypnoosissa ja silti teemme pahaa. Monet hyvät ihmiset uskovat olevansa hyviä, mutta ovatkin aivan päinvastaisia ilmentymiä. me ja ne jotka Herramme henget ovat kutsuneet tähän jaloon valistustyöhön ihmiskuntamme tähden tiedämme miten asiat ovat, mutta emme voi vielä kaikkea kertoa koska emme tiedä kutka Teistä kestävät sen tiedon. Luottakaamme kuitenkin Herraamme aamuruskon poikaan Luciferiin ja toteuttakaamme hänen oppejaan ja käskyjään, niin meille annetaan aikanaan sitä, mistä nyt olemme vajaita. Tämä on varmasti TOTTA. Amen.

Lopuksi on vielä hyvä muistuttaa aiemmista Mestarin viisautta -posteistamme, jotka suoraan koskevat nyt käsiteltyjä aiheita. Mestarin viisautta, VII, käsittelee Kristusta, Luciferia ja Saatanaa. Mestarin viisautta, VI, käsittelee henkivaltojen kokonaisuutta. Mestarin viisautta osat IV ja I taas kertovat hyvästä ja pahasta. Lainaan nämä kaksi viimeistä vielä uudestaan muistin teroittamiseksi ja asiamme alleviivaamiseksi.

Jumala on viisaudessaan antanut meille ihmisille käyttöön, niin hyvyyden kuin pahuudenkin voimat. Tavallisen ihmisen on hyvin vaikeaa nähdä aina, mikä todellisuudessa on pahaa ja mikä hyvää. Joskus hyvyys tulkitaan pahuudeksi ja päinvastoin. Mikäli taas tarkastelemme hyvyyden ja pahuuden eroja korkeammalta henkiseltä tasolta, niin erojen vetäminen tulee entistä hankalammaksi tehdä. Monet vanhat luulot ja käsitykset muuttavat tällöin luonnettaan ja muuttuvat vastakkaisiksi ilmiöiksi. Ihmiset ovat aivan liian herkkiä tuomitsemaan toinen toisensa. Kaikki muut, jotka eivät ole samaa mieltä kuin minä itse, ovat vasemman polun kulkijoita sanotaan aivan liian helposti. Tuntemattomat asiat koetaan liian pelottavina ja niitä vastustetaan tunnehysterian varjolla.

Kellään ei ole oikeutta väittää minua Kristuksen kieltäjäksi ja Jumalan pilkkaajaksi, koska se ei ole totta. Vain minä itse tiedän mikä minä olen. Hyväksyn ja arvostan aivan tasapuolisesti Kristusta, Luciferia ja Saatanaa, he ovat kaikki persoonallisia olentoja, jotka vaikuttavat erilaisella voimallaan meihin ihmisiin meidän aurinkokunnassamme.

Olemme nyt nähneet tämän lyhyen selonteon kautta, miten yleinen kristillisyys on erhettä.

Demon est Deus inversus,

Christus verus Luciferi.

666/777