Sana perjantaille

December 7, 2012

eve_appleSilloin käärme sanoi naiselle: “Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.

(1. Moos. 4-6)

Eläköön ihmisen järki ja ymmärrys sokean uskon ja tietämättömyyden sijaan!

Demon est Deus inversus, Christus verus Luciferus
666/777
Advertisements

Mestarin viisautta, VI

December 28, 2010

Meillä kaikilla maapallon asukkailla on omat erikoiset hallintojärjestelmämme, näin on myös asioiden laita eri tasoilla olevissa henkimaailmoissa. Kaikkein korkeimman luokan ns. avaruuden henkimaailmassa muodostaa “tasasivuisen kolmion ylin kärki”, joka kuvaa symbolisesti Isä-Jumalan kaikkein korkeinta olemusta. Hänen alapuolellaan ovat sitten muut henkiset olennot, kuten enkelit, mestarit, luonnonhenget, ihmisten henget, jne. Tämän vuoksi olenkin tehnyt asian monitahoisuudesta johtuen seuraavan taulukon, josta käyvät ilmi ns. maailmanavaruuden henkisten hierarkioiden erilaiset voimasuhteet ja vaikutustasot (…) Avaruuden henkisiä ja aineellisia olentoja voidaan kuvata symboolisesti kolmion kuvalla siten, että kolmion huippu kuvaa Jumalaa ja kolmion pohja ns. aineellisen eli fyysisen elämän tasoa. Kolmion oikea ja vasen reuna ilmentävät eri tarkoitusta, samoin kuin sen keskiosakin.


Kolmiossa olevat numerot kuvaavat erilaisia elämänmuodon tasoja seuraavasti:

0-Taso: Kuvaa eläimellistä tasoa, jolla tasolla on myös aikakautinen helvetti. Tällä tasolla liikkuvat eläinten henget, ja niiden kuolleitten ihmisten sielut, jotka ovat joutuneet määräajaksi kärsimään helvettiin maanpäällisten tekojensa seurauksia. Tasolla vallitsee ns. astraalihenki, joka kuuluu tunteen piiriin. Tunne hallitsee tätä tasoa.

1-Taso: Tämä on fyysisen elämän taso, jota nyt elämme. Täällä vaikuttavat pääasiallisesti edellisen tason ns. astraalivoimat, mutta myöskin enenevässä mielessä eetterivoimat. Viimeksimainitut voimat kuvaavat inhimillisen järjenvalon kehittymistä. Ihmisen päätehtävänä on saada nämä kaksi voimaa tasapainoon, vasta sitten voi edistyä kehityksessä ylöspäin.

2-Taso: Tämä on henkisten maailmojen varsinainen ensimmäinen luokka. Kyseessä on henkisten maailmojen alin henkinen taso, jossa on persoonallisia henkisiä olentoja. Tällä tasolla liikkuessaan voivat henget ottaa minkä muodon tahansa ilmestyessään esimerkiksi fyysiselle ihmiselle. Tämän tason henkiset olennot antavat myös ihmiselle tietoja mm. spiritismipelin avulla, tai jollakin muulla tavalla kuten esim. unen aikana. Tälle tasolle suuntautuvaa yhteysmenetelmää kutsutaan imaginaatioksi. Kuitenkaan tältä tasolta saatava tieto ei aina ole täysin luotettavaa johtuen tason alhaisuudesta. Alemmat povarit ja ennustajat, tai selvänäkijät käyttävät valitettavasti liikaa tätä tasoa, sen vuoksi he erehtyvät liian usein.

3-Taso: Tämä on eetteri-taso, eli järkevän järjenkäytön lähtötaso. Tätä tasoa voidaan käyttää vasta sitten, kun todetaan, ettei itsessä oleva tunnetaso, eli kakkosvaihe enää hallitse omaa olemusta, vaan annetaan järjelle ja asiallisuudelle valta ennen tunnehekumointia. Yhteysmenetelmän nimi on inspiraatio. Tältä tasolta saatava tieto on jo paljon luotettavampaa kuin edellisen tason tieto.

4-Taso: On saanut nimensä monien suurien yogien mukaan. Eräs tällainen oli Buddha, jota pidettiin maailman suurimpana yoga-profeettana. Tämän vuoksi voidaan tätä tasoa kutsua vaikkapa buddhiseksi tasoksi. Melkein jokaisella kansalla on ollut symbolisesti oma Buddhansa. Suomalaisten vastaava on Väinämöinen ja juutalaisten Jahve. Myöskin Krishnaa pidetään tämän tason hallitsevana olentona. Vasta kun ihminen osaa käyttää astraali- ja eetteritasoa oikein, voi saada yhteyden tähän tasoon. Yhteysmenetelmän nimi on intuitio. Tältä tasolta saatava tieto on täysin oikeaa.

5-Taso: Ensimmäinen henkinen taso, jossa ei ole nähtävissä mihinkään määrättyyn muotoon sidottua henkistä elämää, vaan kaikki elämä tuolla tasolla on värien ja äänien muodotonta virtausta, joka pitää sisällään suuria maailmansalaisuuksia. Tietoja tältä tasolta voidaan saada vain ehdolla, että on suorittanut neljä henkistä vihkimystä maan päällä. Vihkimyksillä ymmärretään eriasteisia henkisia koulutustasoja, jotka oppilas on suorittanut.

6-Taso: Suunnilleen samanlainen kuin edellinenkin, mutta vielä paljon hienompi ja korkeampi. Halutessaan tietoa tältä tasolta täytyy olla suorittanut 5 vihkimystä. Viidettä vihkimystä ei voi suorittaa enää maan päällä fyysisessä ruumiissa, vaan se voidaan suorittaa vasta oltaessa henkimaailmassa.

7-Taso: Kuten edellinenkin, mutta vieläkin korkeampi ja hienompi. Tason tutkimiseen vaaditaan 6 vihkimystä.

8-Taso: Jumalan voiman, viisauden ja rakkauden taso. Pääsemiseen tälle tasolle vaaditaan 7 vihkimystä. Ainoa olento, joka on suorittanut maan piirissä 7 vihkimystä on Jeesus Kristus.

Tässä yhteydessä viittaan kirjaan “Ufot, uskonto ja Paholainen” / Jonathan Shedd, jossa on tarkasti kerrottu näistä asioista, kuten värähtelyjaksoluvuista, mestareista, vihkimyksistä, jne. Suosittelen Teitä hankkimaan tuon kirjan.

– Pekka Siitoin

Mestarin rukous

December 19, 2010

Mestari Pekka Siitoimen rukous Jeesukselle, Luciferille ja Saatanalle:

Jeesus Kristus, anna minulle rakkautta ystäviäni kohtaan. Kunnioitettu Lucifer, anna minulle tahdonvoimaasi, jotta pääsisin harmaan kiven lävitse. Saatana, anna minulle saatanallista järkeäsi – koska Saatana on järjen isä, ja mitä enemmän meillä on järkeä ja oveluutta, sitä paremmin me pärjäämme tässä maailmassa.